sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Paljastunut totuus

Meidän pihasta on sulanut melkein kaikki lumet. Kauniin lumivaipan alta on paljastunut karu totuus kaikessa mutaisuudessaan. Koirien mylläämä piha ei näytä kauniilta keväiseltä nurmikentältä ja istutusalueista ei ole tietoakaan. Kaikki ovat vain yhtä multa- ja hiekkamassaa. Mutta meidän aita on nyt porttia myöten valmis, jee! 




Vuosi sitten toukokuun alussa

Viime syksynä kesken jäänyt ryytimaa :)

Köynnöshortensia kesti urheasti talven, vaikken suojannut sitä millään lailla! 
Kasvilavat odottaa rakentajaansa.


Istutusalueet piti aidata koirilta.

Ensi kesänä olisi talon maalauksen vuoro. Sisäänkäynnin ja liiterin oven kohdalle olen kaavaillut pienimuotoista terassia. Saas nähdä kesällä, kuinka rakentamisen käy :)







Kuvavuosi sitten. Tästä on lähdetty liikkeelle :)
Olen ostanut joitakun uusia perennan mukuloita ja siemeniä on viime keväältä jäljellä. Kohta pääsee istuttelemään. Leppoisaa sunnuntaita, haaveillaan yhdessä kesästä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti