lauantai 6. helmikuuta 2016

Olohuoneen puolella

En ole pitkään aikaan päivittänyt meidän olohuoneen kuulumisia, joten tervetuloa meidän olohuoneen puolelle!

Olohuone on jaettu huonekaluilla kahteen osaan sohvaryhmän avulla. Tietokonepöytä on olouoneen perimmäisessä nurkassa ja saliin mennessä oven viereen jää mun lempinojatuoli. Sen viereen ikkunan eteen laitoin jokin aika sitten vauvan kehdon jo valmiiksi roikkumaan.
Meillä kerätään pupuja. Kaksi vasemman puolesta on miehen matkatuomisia Kiinasta. Valkoinen on minun tuomani Turkista ja oikealla oleva on ystävältä. 
Tehtiin meidän häihin tämmöisiä viirejä. Tämä muistuttaa aina siitä ihanasta päivästä <3

Tietokonepöytä on pelastettu entisen naapurin muuton yhteydessä. 

Kehdolle sopivan paikan löytäminen olikin yllätyksellinen haaste, koska kehtoa katosta roikkuvana mallina haaveveillessani en tajunnut ottaa huomioon katon koolauskohtia. Ja nehän meni keksellä kattoa ja puoli metriä seinistä. Siispä päädyin virittämään sen tuohon kysieselle paikalle, vaikka en sitä siihen alun perin suunnitellutkaan. Kehto on peräisin tuttavaltani, joka on alunperin ollut luultavasti vaunujen koppa. Jalkoja sille ei uskaltanut tuunata, joka tulevien innokkaiden koiravauvanhoitajien toimesta se olisi ollut kaikista kikkailuista huolimatta luultavasti liian kiikkerä (lattiaankaan kun sitä ei olisi viitsinyt ruuvata kiinni).

Meillä on kääpiönluppapupu, joka on meidän perheen kesken vitsillä mieheni "pieni vauva prinsessa". Noh, tottahan siinä on tietenkin toinen puoli! :D Tämän pienen karvakuonon tähden kaikki johdot on piilotettu, jolloin hänen ylhäisyytensä voi olla 24/7 vapaana! Häkin paikka on vaihtunut muutamaan otteeseen, mutta nyt se on uunin kupeessa, saliin vievän oven vieressä.

Talon jäämistöstä löytyi palasinä oleva vanha keinutuoli. Kunnostutimme sen ja nyt siinä voi kiikkua takan lömmössä.

Tämmöisiä kuvia tänään. Hauskaa viikonloppua kaikille <3







8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Siitä tuli kyllä todella söpö, kun äiti ompeli siihen nuo tähtipehmusteet. Toivottavasti vauva viihtyy siinä edes hetken! :)

      Poista
  2. Ihastuttava kehto ja niin kaunista teillä muutenkin <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniin näköinen tuo keinutuoli, ja voi että noita hirsiseiniä, upeaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keinutuoli on mun lemppari! Onneksi sen kaikki osat oli tallella, vaikka se olikin ihan palasina :)

      Poista
  4. Ihana keinutuoli ja kehto! Kertakaikkisen kauniita kuvia :) Heitin blogissani sinua Liebster Award haasteella! :)

    VastaaPoista