keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pihapuuhissa

Tämä päivä on mennyt pihahommissa. Olen ollut pari päivää lomalla ihan sen tähden, jotta saadaan pihan muodot kuosiin. ;) Pihasuunnitelma on ollut vain minun päässäni ja piirrettynä spraymaalilla pihalle.

Taustalla oleva maakellari sai lisää multaa päällen, Istutin katolle jo köynnösruusua ja verikurjenpolvela. Vielä on tarkoituksena istuttaa sinne villiviiniä, jota saan jakotaimina.

Polku johtaa kasvimaalle ja kasvihuoneeseen.
Kasvihuoneen paikka on tuo hiekkakasan etuala (tieltä päin katsottuna) :)

Kasvihuoneen eteen jää pieni oleskelualue. Sen jälkeen, omenapuun ja pihatienväliin, tulee kasvimaa. 

Omenapuu kukkii!! Se kesti kovan leikkauksen, joka suoritettiin riskillä vielä huhtikuussa.

Polun kummalakin puolella on istutusalueet. Jaettiin syreeniä, toivottavasti kestävät sen :/
Polun alkuun olisi tarkoitus tulla syreenikaari, sain idean pensasta jakaessa.
Koiran taakse ja sivulle jää "autojen kääntöpaikka ja oleskelualue. Näitä jakaa perennaistutus.



Maalattiin talon kivijalka. Sininen väri on hieman räikeä keltaisen rinnalla, mutta sen kanssa on elettävä ensikesään. Sillon talo maalataan vaaleanpunaiseksi ;)
Istuttelin maakellarin oven sivuillekin perennoja ja pengersin svustoja hieman kivillä. Lisäksi jaoin päivänliljaa ja istutin sitä oleskelualueen ympärille. En kerennyt kuitenkaan kuvailemaan niitä. Istutuksista kuvia tuonnempana, kunhan olen saanut istutettua kaikki kasvit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti